maanantai 29. syyskuuta 2014

Amme

Kylpyhuoneeseen hankittiin kylpyamme oikeastaan jo keväällä. Ihan tavallinen ja kevyt akryyliamme. Hankinta on osoittautunut hyväksi, sillä muksu kylpee siinä oikeastaan joka ilta - ja ihan innoissaan vielä. Ehkä kiviamme olisi ollut vielä kauniimpi ja käytännöllisempi, mutta se oli budjettiimme liian kallis.


Lattia on tehty 10x10 kokoisista mustista peruslaatoista, joita näkee joka kylppärissä. Jos olisin voinut valita toisin, lattiaan olisi tullut isoa laattaa, jossa olisi vähän saumoja. Ehkä myös väritys olisi ollut jokin muu kuin musta, en vain osaa sanoa, että mikä - ehkäpä jokin vaalea betoniin vivahtava. Isoon marmorikuvioiseen seinälaattaan olen tyytyväinen, kuten myös Moran suihkuihin ja hanoihin.

Jos jotain täytyy rakentamisessa ottaa huomioon kylpyammeen osalta, on tietysti jo pohjakuvavaiheessa suunnitella kylpyammeelle hyvä paikka, miettiä kaivot ja samalla lattian kallistus (mikä vaikuttaa laattavalintaan). Viimeinen ja merkittävin neuvo on valita tarpeeksi iso lämminvesivaraaja, jotta kylpyammeen voi todella täyttää täysinäiseksi asti syleilevän kuumalla vedellä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti