keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Mittasuhteita, vanhoja huonekaluja ja sisustamisen yksilöllisyys

Joku sisustussuunnitelija joskus sanoi, että tärkeää sisustuksen kannalta on toimivat ja oikean kokoiset kalusteet. Esimerkiksi sohvapöytä on ollut sekä sohviin että tv-tasoon nähden turhan korkea. Jalat sahattiin lyhyemmäksi siten, että sohvapöytä on nyt yhtä korkea kuin tv-taso. Hyvä ratkaisu kaikkineen ja olohuone näyttää nyt paljon paremmalta.


Sain suvun huonekaluja, tai oikeammin yhden lipaston. Kyseinen huonekalu taitaa olla noin 40-luvulta, eli ikää on ihan kivasti. Mielestäni on hyvä, että kodissamme on sekä uusia että vanhoja kalusteita sekaisin. Jos kaikki olisi vanhaa, se tekisi tunnelmasta helposti tunkkaisen, mutta muutama vanha lipasto ja tuoli on ihan piristävä juttu.

Jossain oli juttua, että sisustus on yksi nykyihmisen yksilöllisyyden korostamisen väline. Jokainen haluaa tehdä kodistaan omanlaisensa version, eli koti ei saisi olla samanlainen kuin muilla. Tosiasiassa aika monet uudet kodit ovat tosi samanlaisia, ihan arkkitehtuuria ja sohvatyynyjä myöten. Itse olen bongaillut muista blogeista mm. samoja mattoja, monia leluja, huonekaluja ja torkkuvilttejä mitä meilläkin on. Esimerkkinä vaikkapa yllä oleva tähtitorkkupeitto ja alakuvassa näkyvä lelukoira.

Itselläni ei ole sillä kovin väliä, jos jollakin on samanlainen koti, kunhan sisustus olisi muuten sellainen jossa viihdyn. Voisin vaikka ottaa kopion muutamasta sisustusohjelman esimerkistä, kuten esimerkiksi jostain ihanan uusmaalaisromanttisesta kohteesta, sillä olen itse aika tylsä ja varovainen sisustaja. Valitettavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti