torstai 14. maaliskuuta 2013

Epäsuoraa valoa

Tällä hetkellä kaikki makuuhuoneet ovat lattiasta kattoon asti valmiit, paitsi tietysti ne iänikuiset listat vielä puuttuvat. Nyt vuorossa on valokiskojen asennus olokeittiön seinille, kummallekin puolelle. Kiskojen sisällä on led-nauhaa, joka tuo epäsuoraa valaistusta korkeaan tilaan. Valo ei ole kovin kirkas, mutta sopivan tunnelmallinen iltavalaistukseksi.


Nykyisessä asunnossa on paljon himmennettäviä spotteja (oliskohan katossa kahdessa huoneessa melkein 20 spottia) ja oikeastaan ne eivät ole koskaan ns. täydessä valaistuksessa, tai edes kaikki samanaikaisesti päällä. Joten luulen, että himmeähkö epäsuora valo on juuri sopiva iltavalo tv:n katseluun (sitä mitä muuta extremeä me ruuanlaiton lisäksi iltaisin teemme, paitsi tietysti surffaillaan läppärillä netissä).

Keväinen ilta-aurinko.
Kuvat on otettu muuten kuuden jälkeen illalla, joten kesä on selkeästi tuloillaan. Pimeä väistyy yhä kauemmaksi iltaisin, mikä on megamahtavaa!

Mitä muihin raksan suunnitelmiin tulee, niin hieman muutoksia on luvassa. Keittiön asennus aloitetaankin jo viikonloppuna. Keittiö pitää laittaa ennen parkettia - näin vinkkasi muutama kokenut raksamiesihminen. Nixiltä tilaamamme keittiö tuli pienissä osissa, joten pitänee toivoa jonkilaisen ohjekaavion löytyvän niiden kymmenien laatikon joukosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti