keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Valoa pimeyteen

Tein ensimmäisen varsinaisen ostokseni "meirän taloomme". Asuinalueellamme on hyvin pimeää iltaisin, koska ainuttakaan katuvaloa ei ole vielä asennettu tulevien asukkaiden iloksi. Eikä meillä ole edes ulkovaloja taloon asennettuna.

Joten ostin pienen lyhdyn valaisemaan sisääntuloa ja tulevaisuudessa aion ostaa kyseiselle paikalle kaksi isoa ja kiiltävän metallista lyhtyä talvi-iltojen iloksi - ettäs tierätte. Eihän tuo suoranaisesti häikäise, mutta näkee siellä säkkipimeässä edes vähän.


ps. pihallamme on talvi-iltaisin niin pimeä tunnelma, että olen ulkona käydessäni joka kerta aivan varma, että susihukka hyökkää kohta kimppuuni metsän siimeksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti