Lintutorni

Kävinpä eräänä päivänä kuvailemassa Ruissalon luontoa. Oli mukava samoilla metsässä yksin kuunnellen tikkojen nakutusta ja tuulen huminaa puissa. Luontopolun varrella kallion laella on lintutorni, josta avautuu kaunis näkymä merelle ja Turkuun.

Pelkään korkeita paikkoja. Pelkään. Painajaiseni usein liittyvät tilanteisiin, joissa olen kiipeämässä kaltevalla pinnalla ja alla on pelkkää ilmaa monia kilometrejä. Voidaan puhua jo järjettömästä pelosta, sillä Eiffel-torniin ja Näsinneulaan kiipeäminen olivat minulle suuria koitoksia. Jotkut menevät Eiffel-torniin, koska sieltä näkee Pariisin yli. He siis vain menevät sinne ja katselevat lasihississä ympärilleen. Minä en voinut katsoa hississä ympärilleni, vaan pidin silmiäni kiinni. Avasin silmäni vasta päästyäni ensimmäiselle tasanteelle. Näin kuin näinkin Pariisin yläilmoista, mutta en voi sanoin kuvailla kuinka pelottavaa siellä ylhäällä oli.

Olin etukäteen päättänyt kokeilla laajakulmalinssiä kuvailemalla lintutornista näkymiä. Lintutorni ei ole Eiffel, mutta se on tarpeeksi ylhäällä korkeanpaikankammoiselle. Tuuli oli sinä päivänä niin voimakas, että torni heilui hivenen. Ei paljon, mutta riittävästi ollakseen pelottavaa. Raahauduin hitaasti ensimmäiselle tasanteella ja lopuksi päätin kiivetä ylös asti. Istuin jonkin aikaa ylemmän tasanteen lattialla sydän pamppaillen ja nousin joidenkin minuuttien jälkeen ylös kuvaamaan. Tottuihan siihen sitten, mutta helppoa se ei ollut.  Tässä todisteita siitä, että olin siellä missä väitin. ;)