tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappumunkkeja

Vappupäivän perinteinen picnic (vai kirjoitetaanko se suomalaisittain piknik) jäi välistä. Sen sijaan teimme munkkeja ja herkuttelimme tämän kauniin kevätpäivän sisätiloissa. Syntistä varmaankin, mutta niin mukavaa.

Munkkien ohjeen sain Kinuskikissan blogista, jossa on reseptejä joka lähtöön. En ole koskaan itse tehnyt mitään uppopaistettuja herkkuja, joten jännitin vähän, että munkeissa on liikaa hommaa näin vappupäivän olotiloihin. Munkithan ovat itse asiassa pullataikinaa, jotka uunin sijaan paistetaan rasvassa. Aika helposti ne kuitenkin saivat muotonsa. Kuvissa esiintyy uusi ja ensimmäinen esiliinani, jonka olen havainnut kovin käteväksi suojaksi ruokaa laittaessa.  Näytän melkein kotirouvalta (onneksi pää ei kuitenkaan tullut mukaan kuvaan, sillä se olisi paljastanut karun vappupäivän olotilan...).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti