torstai 5. huhtikuuta 2012

Liesituuletin

Ennen rakentamista ei tule ajatelleeksi korkean tilan aiheuttamia ylimääräisiä huolia. Useimmat kodinkoneet ja -kalusteet on suunniteltu standardihuoneisiin. Kuten ihan kaikki muukin rakentamiseen liittyvä on yleensä mitoitettu standardeihin, se kun on tuotannon kannalta edullisempaa ja tehokkaampaa. Kun on jotain erilaista, kuten korkeat huoneet (vaikkakin nykypäivänä hyvinkin triviaalia) niin saa maksaa vähän enemmän.

Ongelman nimi on liesituuletin. Aluksi ajattelimme, että meille tulisi huippuimuri. Mutta kun kattoon on matkaa parhaimmillaan (pahimmillaan) yli neljä metriä, tulee saarekkeen varrelle aika paljon pituutta. On todennäköistä, että päätöksemme kallistuu moottorilla toimivaan malliin. Eiköhän nekin ole ihan tehokkaita. Löysin muutaman suhteellisen tehokkaan ja tavallisen lampun näköisen liesikuvun. Jompi kumpi siis näistä olisi värkättävä kattoon vaijereilla. Sanat suunnittele ensin ja tee vasta sitten kaikuivat kuuroille korville, kun suunnittelimme taloa. Mutta eipä tämä(kään) nyt niin vaarallista ole. Esimerkiksi äitini asunnossa ei ole liesituuletinta ollenkaan. Näin se maailma muuttuu, ja itse asiassa tuollainen valaisimen näköinen liesikupu on todella kivannäköinen!

Elica Twin, 1222e (imunkapasiteetti 800m3/h)

Elica Grace, 1215e (imuteho 520m3/h).


2 kommenttia:

  1. Toi Elica Twin on tosi tyylikkään näköinen! Ja kyllä kai huonekalut on sisustusasioita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! Twin on ainakin tehokkaampi kuin tuo toinen, aika hauska liesituulettimeksi.

      Joo, mietin vaan, että onko sisustusasiat lähinnä tekstiilejä, koriste-esineitä ja muita härpäkkeitä. Mutta, kaipa huonekalutkin on sitten sisustusasioita. :D

      Poista