Kliseistä aattoa

Lapsella oli ensimmäinen joulu. Tosin, kukaan ei muista ensimmäisestä joulustaan vielä mitään. Kivointa pakettien sijaan olivatkin lahjanarut ja rapiseva paperi.

Kliseistä, mutta totta: ruoka oli parasta ja tietysti myös pienten lasten ilo lahjoista. Olen vielä kahden vaiheilla olenko valmis kertomaan lapsellemme fiktiivisistä hahmoista, kuten joululupukista. Onneksi on vielä vähän aikaa miettiä mitä tämän dilemman kanssa tekisi. Mietin, onkohan lapsen psyykkeelle pahaksi, jos kertoo, että joulupukki on fiktiota. :D

Kuusikin oli kiva. Tai on. Tuossa se vielä aikoo olla kunnes neulaset ovat varisseet matolle. Emännöinti (mikä sana, mutta siihen sisältyy oleellinen tekeminen) ja isännöinti on raskasta, joten on kiva, kun joku tuo vaikka joulukakun mukanaan. Kiitos anoppi!

Viime tingan ihminen kun olen, kävin vielä aamulla ostamassa joulukoristeita. Samalla löysin joulunpunaisia ruusuja.

Illan lopuksi olin jälleen kerran paha äiti, sillä kuvasin pientä kääröä taas tonttulakki päässä. Kuinka kliseistä. Kuinka kulunutta. Mutta meille silti ihan uutta. :D Olihan tämä ensimmäinen yhteinen joulu koko perheellemme.