Vasemmalla kaapistot Nixin Huvilamallistoa ja oikealla seinäwc:n kotelo. |
Pöntön suojakuori on poikkeuksellisesti paneloitu ja paneelin päälle tulee tosiaan vielä pieni tammitaso. Olisin ehkä halunnut kotelon olevan laattaa, mutta miehen mielestä on parempi, että pöntön kotelon saa avattua (jos se vaikka hajoaa tai jotain). No samapa tuo toisaalta, sillä mielestäni pääasia on harmoninen yleisilme ja paneelit ovat samaa materiaalia kuin kattokin.
Tykkään wc-kopperon vaaleasta yleisilmeestä ja etenkin tykkään noista isoista vetolaatikoista, jonne voi piilottaa kaikki purkit ja purnukat siistiin järjestykseen. Olin ajatellut hankkivani monissa blogeissakin esiteltyjä kirkasmuovisia säilytysrasioita, joihin saa meikit kivasti järjestykseen. Mutta, oikeasti olen ehkä mitä epäjärjestelmällisin ihminen säilytysasioissa, joten sellaiset lienevät aika turha hankinta.
Tuntuu muuten ihan huimalta erolta, kun uutta vessaa vertaa nykyiseen muutaman neliön kopperoomme, jossa on samassa tilassa kätevästi sekä pyykkihuolto, suihku että vessa "säilytysratkaisuineen". Lisäksi uudessa talossa voi käydä vessassa ilman, että sukat kastuvat edellisen suihkussakävijän jäljissä. On se omakotitalo vaan jotain niin ihmeellistä. :D
Muutama vedin uupuu vielä, kun sattuivat loppumaan kesken. |
Ihanat kaakelit :).
VastaaPoistaKiitti! Tykkään itsekin, vaikka yhdistäkin nuo kaakelit raskauspahoinvointiin vahvasti. Se oli alkuraskautta, kun valitsin laattoja taloon ja joka kerta kun näen noi kaakelit, se paha olo nousee kurkkuun. :D
PoistaAivan ihana! Odotan aina mielenkiinnolla blogipäivityksiä..
VastaaPoistaMyös odotan mielenkiinnolla millainen teidän talosta tulee valmiina!
Teillä on tosi hyvä maku sisustuksen suhteen!
-Meri-
Voi kiitos kommentista ja kehuista! Toivotaan, että valinnat vielä mätsäävät toistensa kanssa (ja rahat riittää). :)
PoistaTeidän talossa valo kulkee tosi hienosti huoneesta toiseen. Vessakin oikein kylpee päivänvalossa :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! Yksi tuttu arkkitehtiopiskelija kiinnitti valon kulkemiseen huomiota talomme suunnitteluvaiheessa. Itse emme sellaisia "valokäytäviä" osanneet edes ajatella silloin, mutta onneksi joku oli kaukaa viisas. Tietysti talon sijainti aurinkoon nähdenkin ratkaisee tosi paljon.
PoistaOlin huolissani jossain vaiheessa, että talomme on vähän liian pimeä kun ikkunoita laitettiin osaan nurkista niin säästeliäästi (mies vähensi energiataloudellista syistä ja itse mieluummin lisäilin ikkunoiden määrää). Mutta itse asiassa voi olla, että ikkunoita on olkkarissa näin tv:n katselua ajatellen kesäiltaisin vähän liiaksikin. :D