lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusristeily

Oli keksittävä jotain muuta kuin kotona olemista (vaikka sinänsä kotona oleminen onkin ehkä parasta maailmassa). Oli siis lähdettävä jonnekin, joten lähdimme laivalle. Yhdeksi vuorokaudeksi. Juuri sopivan pitkä aika poissa kotoa.

Mitä laivalla sitten tapahtui? Me söimme, nukuimme ja leikimme (tai joku meistä leikki, joku kuvaili ja joku katsoi jalkapalloa).
Iltapalaksi katkarapuleipä. Laivan must-syöminen.
Aamupalaa. Oikeasti söin kyllä pekonia, munia, lihapullia ja mehua. Tätä luonnonjugurtti-marjasekoitusta yritin kyllä tarjota lapselle (ja itselleni), mutta ei uponnut kummallekaan. Sai tästä kuitenkin kivan kuvan.
Aamiaisella oli aika jees maisemat.
Buffet ja siianmäti.
Leikkihuoneet olivat pelottavia ja samalla erittäin mielenkiintoisia. Äidin sylistä käsin piti ensin tarkastella, ennen kuin uskalsi leikkimään lattialle.
Ja sitten mentiinkin kovaa vauhtia peuhaamaan.
Maisemissa oli ihmettelemistä.
Kerroinko jo niistä maisemista...

Huomioitavaa oli lapsiperheiden erittäin runsas määrä. Toisaalta voi olla, että huomioni kiinnittyy nyt syystä lapsiperheisiin ja syntyy ikään kuin subjektiivinen harha - kuvittelen, että joka paikassa on lapsiperheitä. Olihan laivalla myös vanhuksia, nuoria, pariskuntia ja kaikkia edm. kännikaloja.

Lapset olivat myös huomioitu kuin Ikean konseptissa. Syöttötuoleja, lastenruokaa, leikkihuoneita ja lasten peuhuparatiiseja löytyi joka paikasta. Ja niin, pistäydyimmehän me myös laivan porealtaassa koko porukka. Pienin meistä oli ensimmäistä kertaa risteilyllä ja kylpylässä, joten ihmettelemistä ja aivojen aktivaatiota riitti.

Pohdimme miehen kanssa, että kyllä perhe-elämä voittaa festaritelttailun kuus-nolla (ainakin tässä iässä). Sellainen oli meidän juhannusreissumme. Ei yhtään huono matkailuresepti. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti