torstai 22. toukokuuta 2014

Vapaapäivä

Mamma otti pienokaisen hoitoon, joten suuntasimme keskustaan ihan kahdestaan. Kävelimme jokirannassa, söimme ravintolassa ja kävimme leffassa. Kaivattu yhtenen aika ihan kahdestaan. Olenhan toki ollut ilman lasta ihan töidenkin takia jo tammikuusta lähtien, mutta varsinaisesti kahdestaan olemme olleet todella vähän yhtään missään. 

Kuljien kaduilla kameran kanssa, mutta pakotin miehen kuvaamaan myös minua, sillä yleensä en ole kuvissa juuri koskaan. Onneksi hän suostuu mielellään, sillä ei itsekään pidä kuvattavana olosta. :D





Kävimme katsomassa leffan nimeltä Noah. Tarina oli raamatullinen, kuten nimestäkin voi arvata. Katsoihan sen yhden kerran, mutta mikään kovin vaikuttava leffa ei ollut. Mielestäni siinä olisi ollut potentiaalia parempaan leffaan, mutta jotenkin toteutus ei ollut ihan mennyt nappiin.





Turku on ihana paikka, mutta totesin eläväni nyt mukavampaa elämää kuin silloin joskus sinkkuna keskustassa. Kaupungissa on kiva käydä, mutta todellakin vain käydä.





Kuljeskelimme pitkin jokirantaa etsien ruokapaikkaa. Vaatimuksena oli aurinkoinen terassi, helppo ruoka ja mielellään jääkiekkoakin. Piipahdimme Koulun terassilla (keskustan ehkä isoimmalla ulkoterasilla, josta saa sekä ruokaa että juomaa), mutta siellä ei ollutkaan blinejä, joten piti vaihtaa paikkaa. No, saimme aurinkoa ja helppoa ruokaa Ricosta, vaikka terassia siinä ei ollutkaan. Sää oli muuten ihan huippu, ihan kuin oltaisiin käyty lomalla etelässä. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti