torstai 25. huhtikuuta 2013

Keittiöstä ja vähän rakentamisen sietämättömästä keveydestä

Keittiö on melkein valmis. Tietysti vielä niinkin oleellinen kuin liesituuletin ja vesihana, sekä liesitaso puuttuvat. Mutta kaapistot ovat valmiit.

Talolla on oikeastaan tässä vaiheessa aika paljon kalusteasennuksia. Tänään mies kokoaa Kirenan kaappeja, joita koko taloon tuli yhteensä 3 kaapistoa: yksi tuulikaappiin, yksi eteiseen ja yksi makuuhuoneeseen.

Vasemmalla korkeassa kaapissa on jääkaappi, seuraavana tason alla pakastin ja altaan oikealla puolella astianpesukone.

Tässä vaiheessa rakentajan budjetti alkaa paisua liitoksistaan. Ilmeisesti ilmiö on tuttu, sillä harvempi rakentaja suunnittelee ylittävänsä omaa budjettiaan. Mutta ilmeisesti budjetin ylitys on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Se on ihan totta, että loppuvaiheessa rahaa on niin vähän, että sen hupenemista on helppo seurata.  Sekin on totta, että tulee tajunneeksi esimerkiksi laattojen, LVI-kalusteiden ja vaikkapa valaisimien kalleuden. Myös saunaan saa uppoamaan kivan summan, mikäli valitsisi kiukaan ja lauteet ihan kalleimmasta kategoriasta.

Kaikeksi onneksi suurimmat hankinnat on jo tehty, kuten maalämpö ja ilmastointikoneet, kalusteet ja kodinkoneet. Puuh, mutta en ole tiennytkään miten paljon omakotitaloon kuuluu kaikenlaista härpäkettä. Vai oletteko oikeasti koskaan kiinnittäneet huomiota ovenkahvoihin tai jalkalistoihin? Nekin nimittäin maksavat. :D

Kodinkoneet ovat paikalla ja kytkettynä. Ihan kivannäköiset ovat, vielä kun pääsee testaamaan näitä niin hyvä on.

Totuus kuitenkin on, että mies on tehnyt taloamme lämmitysvalmiista asti noin puolitoista vuotta kaikki illat, vapaapäivät ja lomat. Ainoastaan kahden viikon häämatka pisti poikki pitkän rakennusurakan. Silti tekemistä riittää vieläkin ja kun pääsemme muuttamaan, uupuvat vielä pihatyöt ja autotalli.

Jos jotain neuvoja pystyisin antamaan kokemuksemme perusteella, niin ainakin sen, että stressi(h)erkille ja kaikki-mulle-heti-tyypeille rakentamista ei voi suositella. Itse rakentamalla todellakin saa sellaisen kodin kuin itse haluaa ja vastaavasti myös kärsii nahoissaan virheistä. Vaikea kuvitella tosin sellaista virhettä, mikä niin paljon haittaisi uudessa kodissa asuessa. Paitsi tietysti perustavanlaatuiset rakentamismokat, jotka aiheuttavat homeongelmia tai rakennuksen hajoamista.

Kysymys kuuluukin, että mitä helv järkeä on rakentaa omakotitalo, kun samaan hintaan voisi ostaa ihan uuden? Vastaus on, että samanlaista tuskin saa tällä hinnalla, eikä ainakaan ihan uutta ja toiseksi, on vaikea löytää asuntoa, jossa pintamateriaalivalinnat ja pohjaratkaisu kumpikin miellyttäisivät sijainnin ohella. Tämä voi tosin olla tehokasta itsesuggestiota, jotta totuus ei järkyttäisi niin kovasti. ;D Vasta kun asumme tuolla omassa kodossamme, niin osaamme sanoa, olivatko valinnat oikeita ja kannattiko talo tosiaan rakentaa.

2 kommenttia:

  1. Totta joka sana. Eipä minullekaan tule mieleen ketään, joka olisi ALITTANUT budjettinsa. Sen sijaan muistan joitakin kertoja kuulleeni sellaisista rakentajista, jotka ovat pysyneet suunnitellussa budjetissa. Hatunnosto heille. Ensi alkuunhan tuntuu että rahaa on kuin roskaa ja se ei voi loppua ikinä. Sitten pikku hiljaa tule ymmärrys että nyt vaan on laskuissa enemmän nollia kuin normaalisti ja tämäkin massi tyhjenee. Ja lopulta sitten raavitaan sieltä tilin pohjalta rahaa niihin ovenkahvoihin, lamppuihin, huonekaluihin ja niin edelleen... Ja ai niin, pitikö sinne puutarhaan ostaa kasvejakin?
    Itselle rakennetun ja myytäväksi rakennetun talon ero taitaa olla se, että ensin mainitussa on perusasiat kallista ja sisustuksen pintamatskut halpaa, jälkimmäisessä taas toisin päin ;-)

    VastaaPoista
  2. Näin se taitaa olla. Ei sitä turhaan kohista tuosta budjetista, mutta piti kokea kantapään kautta, jotta sen sitten uskoo todella. Ehkä osaisi rakentaa paremmin seuraavan (tai sitä seuraavan) talon. No, ehkei sentään - ei enää koskaan rakentamista tämän jälkeen.. :D

    Totta myös tuo pintamateriaalijuttu. Sillä niihinhän ei sitten lopussa olekaan varaa, vaikka kuinka haluaisi sitä lattialankkua, joka maksaa 120e neliö... :D

    VastaaPoista