lauantai 8. syyskuuta 2012

Gandalf the Grey

Talon pääväritys on valkoinen ja tummanharmaa (RR23). Otsalaudat, ikkunanpielet ja pellit, sekä osa paneloinnista maalataan tummanharmaaksi (ehkäpä terassirimoituskin). 


Huomattiin sellainen asia, että kun katto on kahdessa eri tasossa, niiden väliin jää pieni rako. Tämä rako pitää paneloida, tietenkin. Kaikki pitää paneloida, eristää ja tiivistää... Tämä tilanne tuo mieleeni erään kuulemani rakentamisen perussäännön: suosi yksinkertaisia ratkaisuja. Yksinkertaiset linjat on helpompi tehdä ja tietysti täten myös talo valmistuu nopeammin. Kuinka paljon veisikään aikaa mansardikatto tai talo, jossa olisi kuuden sijasta vaikkapa kaksikymmentä nurkkaa? Laudanpätkistä on rakentamisessa turha haaveilla pääsevänsä eroon. Niitä tulee satoja metrejä (ainakin) yhteen ainokaiseen omakotitaloon.

Yksinkertaisuudesta päästäänkin siihen, että maalasimme eilen kattojen väliin tulevat laudat tummanharmaiksi. Väri on kuivuessaan lähes musta, eli hieno! Tummanharmaan ja valkoisen yhdistelmä on nykytaloissa aika yleinen, mutta pääasia lienee, että itse tykätään. Nämä laudat tulevat näkymään korkeintaan metsän oraville ja hyttysille, mutta mitäs siitä. :D


ps. ja maalaaminen ei todellakaan lopu tähän. Tästä se vasta alkaa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti