sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ukkonen

Eilisyö oli mahtava, sillä taivas läikehti salamoista. Hyvä valokuvaaja olisi säilyttänyt kameraa, jossa on täysi akku ja lisäksi tietysti lähtenyt jalustan kanssa ulos kuvaamaan lähimmälle pellolle. En jaksanut kuitenkaan lähteä puolelta öin, joten tyydyin ottamaan parvekkeelta ja ikkunasta muutaman otoksen.

Salamien valokuvaus ei Ursan mukaan pitäisi olla kovin vaikeaa; jalusta alle, tarkennus äärettömään (en vielä tiedä, mitä se tarkoittaa) ja sitten vain räpsimään lyhyellä suljinajalla kuvia toivoen, että joku osuisi kohdalleen maasalaman iskiessä. Koitin tarkentaa joihinkin lamppuihin ja ottaa kyseisellä tarkennuksella kuvia, mutta tärähtäneitähän suurin osa oli.

Mielestäni myrskyt ovat aivan mahtavia. Eikä niiden kuvaukseen tarvita edes järjestelmäkameraa, sillä puhelimellakin saa otettuja loistokuvia. Valokuvauksessa kaikkein tärkein asia kuitenkin on ajoitus. On olemassa monenlaisia salamoita, kuten esimerkiksi negatiivinen ja positiivinen maasalama ja pilvi- ja ilmasalamoita. Ilmeisesti kuvauksellisin on negatiivinen maasalama, joita on salamoista kolmannes. Ukkosta kannattaa mennä kuvailemaan johonkin aukealle paikalle, kuten peloille tai rannoille. Loppukesästä on kuvauksellisesti parhaat ukkoset, joten pitääpä katsella säätiedotusta ja olla tällä kertaa kärppänä (akku ladattuna, tarkennus äärettömällä ja lyhyt putki valmiina). 




5 kommenttia:

  1. Hieno ukkoskuva. Minäkin tässä odottelen että tulis ukkonen että vois harjotella niiden kuvaamistta. Mutta ei taida tänään täällä Noormarkussa ukkostaa.
    Terv. Teuvo

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Ehkä niitä vielä tulee loppukesästä, jolloin pitäisi olla sopivan hämärääkin salamoiden kuvaamiseen. On kyllä tosi vaikea ikuistaa valoa kameralle oikealla hetkellä, joten en saanut kuin muutamaan kuvaan haaroittuvan salaman, vaikka oikeasti niitä välähteli hetken aikaa jatkuvasti.

    VastaaPoista
  3. Siisti toi eka ukkoskuva :). Objektiiveissa on yleensä äärettömän merkki (se kyljellään oleva 8) merkkaamassa, milloin tarkennus on äärettömässä. Objektiivin voi sitten manuaalisesti tarkentaa siihen. Jos merkintöjä ei ole, niin sitten vain manuaalisesti tarkentaa objektiivin ääriasentoon mahdollisimman kauas (eli se ääretön tarkoittaa tarkennusta mahdollisimman kauas). Taitaa käytännössä tarkoittaa sitä, että pyörität tarkennusta niin pitkälle vastapäivään kuin se menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tiedosta! Ajattelin, että se ääretön oli joku mystinen säädin... :D Hyvä tietää nyt ja seuraavaa ukkosmyrskyä odotellessa. Suunnittelin jo, että menen johonkin merenrantaan autosta kuvaamaan ukkosta, ni ei ole niin paljon pelkoa, että salama iskee päähän.

      ps. mun Zenitar ei ole vieläkään tullut (toivottavasti se tulee ehjänä perille). :/

      Poista
    2. Odotan sun Zenitarta melkein yhtä paljon kuin sä ;). Mä tilasin kanssa pienen lelun mun kameraan siinä toivossa, että saisin sen matkalle mukaan. Mutta lähetystietojen mukaan se tulee vasta maanantaina, kun me lähdetään lauantaina :(. Paketin vastaanottokin mietityttää, koska täällä noilla lähettityypeillä on tapana jättää vain kaikki paketit ulko-ovelle, ja aika ikävä jos se viikon odottaa meitä siinä ovella...

      Poista